tiistai 2. marraskuuta 2010

Juoksu lähestyy ja astutus

Ensi kesän arvokisoihin vaadittavat tulokset ovat kasassa, joten olemme aloittaneet jo juoksu- ja toivottavasti myös pennutustauon. Treenaamme edelleen toki juoksuun asti.

Dasin juoksu on joskus marraskuun lopulla, mikäli juoksut tulevat yhtä säntillisesti kuin tähänkin asti. Valitettavasti Arttu ei ollut enää käytettävissä astutukseen, vaikka niin kovasti olisin halunnut sillä yrittää uudelleen. Viime kevään listalle on tullut kolme uutta urosta kahden siellä jo olleen seuraksi. Nyt kyselen suostumuksia ja pian voin kertoa millainen yhdistelmästä tällä kertaa on tulossa.