Päiviä lasketaan ja arvoja punnitaan. Puolilta päivin kokeiltiin astuttamista, mutta ei ollut vauhtia eikä intoa ihan eiliseen tapaan kummallakaan. Das ei antanut kunnolla astua eikä uros arvannut "ottaa omaansa".
Siksi kävin iltapäivällä Pieneläinklinikka Tuhatjalassa otattamassa progesteronitestin ja sen tulos oli 2,88. Lisääntymistieteen erikoiseläinlääkäri Liisa Jalkasen mukaan on parempi antaa koirien levätä sekä fyysisesti että psyykkisesti huominen tai korkeintaan illalla kokeilla lyhyt sessio. Päätin, että huilimme tiistain ja yritämme uudelleen keskiviikkona, 14. päivänä. Tässä voi käydä vielä niin, että on pääsiäinen ennen kuin homma on hoidettu. Toivotaan kuitenkin, että ell:n arvio on oikea ja keskiviikkona ja/tai torstaina natsaa.
* * *
Tiedoksi, että lisääntymisasiantuntemusta sekä samana päivänä progesteronitestin saa Helsingin seudulla Mäntsälän eläinlääkäriasemalla (lisääntymistieteiden erikoiseläinlääkäri Merja Dahlbom) ja Kuopiossa Tuhatjalassa (lisääntymistieteen erikoiseläinlääkäri Liisa Jalkanen). Palvelu Kuopion Tuhatjalkasessa oli erinomaista ja joustavaa.
* * *
Koska nämä tulevien päivien jutut nyt tulevat olemaan enemmän tai vähemmän pelkkää astuttamista niin kerronpa mitä muuta tänään on tapahtunut tai ollut aatoksissa. Ensinnäkin, ostin eilen käytävillä tepsutteluun ns. rantasandaalit kun ulkokengissä oleskelu alkoi tuntua epämukavalta. Kyllähän kotona olisi ollut useammatkin töppöset, mutta ei taas tullut mieleen ottaa mukaan. Vasta kämpillä huomasin, että kengät haisevat ihan kamalasti liimalle. Oli pakko laittaa ne muovipussiin haisemaan, mutta siirtää myöhemmin olemaan tuuletusikkunan välissä pois huoneesta haisemasta, sillä muovipussi ei pitänyt hajua sisällään... Huomenna on pakko löytää jotkut vähän vähemmän tuoksuvat töpsyttimet.
Tänään kävelimme paljon ja sain ihailla kaunista Kuopiota. Mielettömän paljon vanhaa rakennuskantaa ja puutaloja sekä vesi ja ulkoilualueet lähellä. Kaupungin keskusta vaikuttaa todella pirteältä, kivijalkakauppoja on monta korttelillista ja keskustassa on ainakin kolme kauppakeskustakin plus Sokos, Carlsson ja Anttila. Pankkeja en huomannut laskea, mutta lienee kaikilla konttori keskustassa, sen verran vauraalta kaupunki ulospäin vaikuttaa.
Lounas jäi väliin, joten "iltapalalla" se sitten piti korvata. Kävelimme hotellilta pois päin Kuopion keskustan läpi ja johonkin kivasti aurattuun puistoon ja sieltä Drive-in Heselle. Tein myös vahingossa testin: laitoin Dasin ruoan valmiiksi jo ennen lenkille lähtemistä saadakseni syödä rauhassa noutoaterian. Neiti oli nälkäinen ja pyrki takaisin hotellille joka kadunkulmasta mistä vain oikeaan suuntaan pääsi kivasti kääntymään. Todistettavasti länderikin on joskus nälkäinen! Takaisin tultuamme ruoka hävisi kupista ripeästi, kiva juttu! Kinkkukankkunen sai myös osansa juustoateriasta. Miinuspuolena mainittakoon, että hyvän ruokahalun ja kotiinpäin pyrkimisen hinta oli sitten puuttumaan jäänyt iltakakkis.
Tallentava digiboksi ei haittaisi ollenkaan. Televisiosta tulee luokattoman huonoa ohjelmaa suurimman osan primetime-katseluajasta eikä huoneen tv-systeemissä näy esim. YLE Teema eikä kuulu YLE Puhe. Olen tänään toisella silmällä seurannut muun muassa Subin "Teräspallit-ohjelmaa. Periaatteessa tuo Conan O'Brian tyylinen haastattelu/skeitsiviihdekonsepti on ihan toimiva keveydessään, mutta miksi ihmeessä sen palkintopysti ja nimi on teräspallit?
Last but not least: kesäaikaan sopeutuminen näyttää myös vaativan normaalin veronsa eli vielä puolilta öin ei nukuta lainkaan. Eilen tuli kukuttua puoli kahteen ja jos nyt vielä jatkan naputtelua niin tästä yöstä tulee sen toisinto. Siispä hyvää yötä ja huomenta!